Olen nyt todella huojentunut
ja iloinen. Lopetin kuurupiilon ja erämaavaelluksen, joka oli kyllä sinänsä
ihan antoisa. Ei sellainen korpivaellus voi olla kovin ikävä, jos sen aikana
voi tehdä lukemattomia käsitöitä ja keramiikkaesineitä, itse nikkaroidun
astiakaapin ja parven, maalata ja tuunata asunnon melkein joka neliön sekä rakentaa
pihalammen liruttimella. Ja listaan voi lisätä vielä mehiläistarhauksen, astanga-joogan sekä sosiaalioikeuden jatko-opintoja ja sosiaalipsykologian
alkeisopintoja - harrastusmielessä.
**
Toiset vaihtavat työpaikkaa,
toiset puolisoa, minä puoluetta. Ei mitään dramatiikkaa, tähän kuuluu sanoa ja että
kasvoimme erilleen, mutta totta se on. Sitä en kuitenkaan kiistä, ettenkö olisi
tehnyt paljon surutyötä ja potenut myös identiteettikriisiä.
Siirryn siis vihreisiin,
koska olen hieman hippeilevä akateeminen nainen pääkaupunkiseudulta. Demarina
koin roolini aika ahtaaksi. Voi olla omaa kuvitelmaa, mutta ihan omana itsenäni
en siellä oikein osannut olla. Ja ihminenhän kasvaa koko ajan. Sosiaalinen
identiteettikin muotoutuu jatkuvasti uudelleen. Olennaista on, miten määrittelemme itsemme, mutta myös se, miten muut määrittelevät
meitä.
Vaikka
aluksi ajattelin olla vain yksi demarilaumasta vieraantunut lammas ja pysyä
vuorilla yksin mietiskelemässä, olo kävi lopulta tylsäksi. Jaksoon mahtuu toki
myös työskentely konsulttina Net Effect Oy:ssä (nyk. Ramboll) ja oman yrityksen
perustaminen, mutta nuo sinänsä opettavaiset hommat eivät olleet suoranaisia
kutsumustehtäviä, kuten politiikka minulle on koko aikuisikäni ollut.
Tarvitsemme
yhteenkuuluvaisuutta muiden kanssa ja niin minäkin. Huomasin vähitellen, ettei
politiikka sinänsä ollut se mihin työläännyin, vaan oma demariuteni, joka oli
tullut tiensä päähän. Koin, että
junnasin paikallani. En oikein saanut kunnolla yhteyttä muihin enkä sitä kautta saanut myöskään itsestäni irti
sitä, mihin tiesin pystyväni. Idealismini koki myös kolhuja enkä halunnut tulla
kyyniseksi. Kehitys oli kylläkin jo huolestuttavan pitkällä.
SDP:ssä ehdin olla jäsenenä
19-vuotiaasta lähtien, eli 25 vuotta. Tulin valituksi Espoon
kaupunginvaltuustoon jo 20-vuotiaana ja toimin valtuutettuna viisi kautta, eli 20
vuotta. Kansanedustajanakin ehdin olla kaksi kautta vuosina 1999-2007. SDP:n
toimintaa katsoin hyvin läheltä, koska toimin sen puoluehallituksen jäsenenä yhdeksän
vuotta.
Arvojeni puolesta hyppäys
vihreisiin ei ole suuri. Olisin ehkä saattanut valita puolueen jo aiemmin,
ellen olisi päätynyt noin nuorena valtuutetuksi. Läheisimmät ystäväni äänestävät
vihreitä. SDP:n perusarvot ovat edelleen hyvät, mutta vihreiden arvot ja
toimintakulttuuri ovat minulle vieläkin paremmat.
Arvostan vihreiden avoimuutta
ja epähierarkkisuutta. Minulle on tärkeää, että vihreät suuntautuvat vahvasti
tulevaisuuteen. Se edustaa puolueista parhaiten kestävän kehityksen teemoja.
Kohtuullinen elämä sekä talouden sovittaminen ympäristön kantokyvyn rajoihin
ovat minusta elintärkeitä tavoitteita ja ne kuuluvat vihreiden listan kärkipäähän. Myös yhdenvertaisuus ja erilaisuuden
kunnioittaminen ovat minulle tärkeitä periaatteita kuten myös osallisuuden ja
demokratian kehittäminen. Ja nämäkin tavoitteet löytyvät vihreiden periaateohjelmasta.
Ajattelin pyrkiä myös
vihreiden ehdokkaaksi Espoon kaupunginvaltuustoon. Sinne haluan edistämään oman
lähiympäristöni asioita. Kouluikäisten lasteni kautta pidän tärkeänä lasten ja
nuorten kouluympäristön turvallisuutta ja koulutuksen tasa-arvoa. Myös
kohtuuhintainen asuminen, viihtyisä asuinympäristö ja hyvä joukkoliikenne ovat
minulle tärkeitä tavoitteita. Haluan myös, että Espoo kantaa vastuunsa mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumisesta ja kuntoutumisesta. Haluaisin
myös edistää kunkin kaupunginosan omaehtoista asukastoimintaa sekä kaikkien
kuntalaisten ottamista entistä paremmin mukaan oman asuinalueensa ja palveluidensa
kehittämiseen.
**
Säikähdin aiemmin keväällä
Osmo Soininvaaran puheista. Minulle tuli hetkellisesti sellainen vaikutelma,
että nyt vihreätkin ovat sortumassa kannatuksen epätoivoiseen kalasteluun. Onneksi huoli osoittautui aiheettomaksi. Luen Soininvaaran kirjaa parhaillaan eikä
siellä ole mitään sen kaltaista, johon julkinen keskustelu ajatukseni johdatti.
Kirja on päinvastoin erinomainen. Se on perusteellinen johdatus vihreään
ajattelutapaan ja vahvisti sen, että valintani on oikea. Ja kun vielä lapset halusivat, että ryhdyn vihreäksi, niin pakkohan sitä oli kuunnella. Sydämen ääntä.
**
Tähän vielä koordinaattini:
-ikä: 44-vuotias
-siviilisääty: naimisissa
-perhe: 10-, 12-,
14-vuotiaat lapset
-lemmikkieläimet: 2 kissaa
ja akvaario, jossa ei ole vielä kaloja (pelkkiä kasveja)
-asuinpaikka: Kauklahti
-koulutus: juristi
